CHARLOTTA ÖSTLUND

Kudoksia

Tiedotteesta:
Charlotta Östlund (s. 1973) käyttää materiaaleinaan kuolleita kasveja. Suurimman osan kasvimateriaaleista hän kerää ja kuivattaa itse. Veistosten keveä rakenne saa usein alkunsa, kun taiteilija taivuttaa kasvien varret muotoonsa. Hän esimerkiksi paikkaa hauraat etanansyömät lehdet kukkien terälehdillä ja vahvistaa niiden ohuet korret teräslangalla. Lopputuloksessa yhdistyvät luonnon pysäyttämätön kiertokulku ja taiteilijan herkkä, lyyrinen ilmaisu.


Östlundille äärimmäistä tarkkuutta vaativa, aikaa vievä työskenteytapa toimii alustana ihmisen olemassaolon tarkasteluun. Teokset sisältävät orgaanista materiaalia, eivätkä ne siksi ole staattisia vaan käyvät läpi hidasta muutosprosessia. Östlundin teokset eivät välttämättä ole ikuisia. Olemassaolon väliaikaisuus ja hauraus onkin taiteilijan työskentelyn keskeisiä teemoja.

Näyttelyn nimi viittaa kutomiseen yhdeksi kappaleeksi, mutta myös kudoksiin ihmiskehossa. Teosten yksityiskohdat muistuttavat muun muassa istukoita ja toisiinsa risteäviä hiusverisuonia. Taiteilija kokee myös kutovansa yhteen eri pohdintoja ja materiaaleja, jotka saattelevat katseen liukumaan konkretian ja häilyvän ajatuskulun välimaastoon. Niiden päässä katsoja voi tunnistaa jotain itselleen merkityksellistä.

Galerie Forsblom Studio, Helsinki (2018)

Suomi